Maiju Lassilan patsaalla 29.6.2018

Potsipäiväviikonloppu käynnistyy perinteisesti Maiju Lassilan patsaalla pidettävällä muisteluhetkellä. Lassilan 150-vuotisjuhlavuotta kunnioittaen patsaspuheen pitivät tänä vuonna Mervi Venäläinen ja Riitta Hakulinen Elämään heränneet runoilijat ry:stä.

Pikku-Algot saarnaamassa (Mervi):

Arvon Tohmajärven rahvas ja muu seurakunta!

Täten luvallanne julki tuon kuulutuksina seuraavat tärkeäksi näkemäni epäkohdat pitäjässämme.

Teiden kunnossapito on kertakaikkisen retuperällä. Tähän aiheeseen on postinkantaja Jaakko Tietäväinenkin ottanut kantaa jouduttuaan useita kärrynpyöriä teillä olevien monttujen ja hyppyreiden vuoksi uusimaan ja kunnostamaan. Tällaiseen turhaan ansionmenetykseen ja ajanhukkaan ei maanviljelijänä ja postinkantajana toimivalla Jaakko Tietäväisellä ole enää varaa. Asialle on tehtävä jotakin ja teiden kuopat ja montut täytettävä pikimiten. Tahi on osoitettava sopivaksi katsottu rahallinen korvaus huonoista teistä aiheutuvista kustannuksista kärsiville.

Kemien kansakoulun naapurissa toimivan apteekin pihapiiriin on rakennettu ulkohuussit apteekkarin perheen ja työväen käyttöön. Herrasväen huussiin on tietenkin kulku eri ovesta ja reiät pikkuisen isommat kuin työläisten puolella. Sopivasti kuitenkin niin, että pienemmille istujille reiätkin ovat pienemmät ja vastaavasti leveämmille kankuille reikiäkin on suurennettu. Sen verran taitavasti on reiät osattu muotoilla, että varsinaista putoamisvaaraa ei ole. Hattu kannattaa kuitenkin jättää oven ulkopuolelle, ettei putoa reikään uteliaisuuden käydessä ylivoimaiseksi ja pakottaessa pimeyteen kurkkimaan. Tästä syystä kai meille kansakoululaisille ei huussia ole rakennettu. Eipähän opettaja Juho Koiviston tarvitse meitä pojanviikareita huussinrei’istä huhuilla.

Pitäjän kiviaita-asiat ovat myös viime aikoina askarruttaneet. Veljeni Aleksanterin kanssa olemme mielipuuhanamme rakennelleet kiviaitojen päälle omia linnakkeita ja rakennelmia. Mutta nykyiset aidat rakennetaan niin peijakkaan korkeiksi, että on kohtuuttoman työn takana aidan päälle saada mitään rakennetuksi. Epäkohtana totean myös, että liian vähiin ovat kalavesissä kalat käyneet. Vasta eilen kävin ongella ja vaivaisen yhden ahvenen sain, vaikka koukussa kiemurteli mitä lihavin liero. Kuka lempo lie Nenosenlammestakin kaikki kalat onkinut?

Nenosenlampi… kaunis kotilampi… kaunis ja tyyni kotilampi…kankaan notkossa…äidin pyykkisavu…

”Kauniina ja tyynen rauhallisna
unohdettu pieni kotilampi
kankaan notkoon hiljaa painautuu.
Niin kuin lapsi, joka yksinänsä
metsään häipyy, siellä kukkasia
poimii helmaan mieli rauhaisena,
Niin sa poimit kuun ja päivän kuvat
ja nuo rantametsän ihanaiset
kuvastukset hiljaa syvyyteesi:
Miten kaunis sa oot.

Tyyntä, poutaisaa on elämäsi.
Hiljaa halkoo kuikka tyyntä vettä,
kun sen emo hautoo mättäällänsä.
Laakkos-ukon kuutti ruohikossa
kantaa kuvajaistaan ja onkijaa.
Lumme lepää, kaisla hymyilee.
Pyykkisavu nousee rauhallisna
niin kuin pyhä, kaunis uhrisavu.
Äiti pesee siellä pyykkiään.
Nurmikolla vaatteet valkenevat.
Miten rauhaisa oot.

Loista rauhallisna kotilampi.
Ole puhdas niin kuin äidin mieli,
hellä niin kuin neidon ajatukset,
huoleton kuin kiurun kaunis laulu.
Taivas sua aina siunatkoon.”

(Nenosenlampi, Algot Untola 1868-1918)

Maiju Lassilan muistomerkki Tohmajärven keskuspuistossa
(Riitta)

Vietämme tänä vuonna Tohmajärvellä 150 vuotta sitten syntyneen Algot Tietäväisen eli yleisimmin Maiju Lassila –nimellä tunnetun kansalliskirjailijamme juhlavuotta. Edustamme Mervi Venäläisen kanssa Elämään heränneet runoilijat –yhdistystä, joka on tämän vuoden aikana toteuttamassa useita merkkivuotta juhlistavia tapahtumia. Toteutamme marraskuussa valmistuvaa moniaistista runoteosta, joka on paitsi Lassilan juhlavuositeos myös tänä vuonna 150 vuotta täyttävän Tohmajärven kunnan merkkivuositeos.

Matkamme Algotin kanssa alkoi viime syksynä ja entistä enemmän tässä seikkailussa on alkanut näkyä yhtäläisiä piirteitä Tulitikkuja lainaamassa –teoksen kanssa. Alussa oli vain ajatus tulitikkuaskista. Syntyi vahva tahto, että juhlavuoden kunniaksi pitää toteuttaa paikallisten runoilijoiden kirjoittama runoteos, joka pakataan tulitikkulaatikon muotoiseen koteloon.

Ideariiheen piti päästä sanoja loukuttamaan, kuten Anna-Liisa pellaviaan, mutta tulta eli rahaa puuttui. Siispä lähdettiin sitä lainaamaan – ensin kyliltä ja yrityksiltä joukkorahoituksen keinoin. Lopulta päädyttiin puhemiehiksi kuntaan yhteiselämän aloittamiseksi.

Ihalaisina ja vatasina humalluimme innostavasta hankkeesta ja pian huomasimme tempautuneemme yhä suurempiin seikkailun pyörteisiin. Potsina meitä ilmiselvästi juoksutti Algotin salaperäinen ja kiehtova hahmo. Harvassa ovat olleet päivät, jolloin siansaparon vertaa ei olisi asiaa eteenpäin toimittanut. Asialle omistautuneena joukkueenjohtajana on toiminut projektikoordinaattorimme Miia Seppänen.

Ville Huttusen juttujen tavoin lähti tarinamme paisumaan; perustettiin omat facebook-sivut, joilla päätettiin alkuun pitää joulukalenteria eli julkaista joka päivä kuvaan yhdistetty runo. Tuo kalenteri on venähtänyt jo yli puolen vuoden mittaiseksi ja saldona oleva reilusti yli sadan runon kokoelma on kulttuuriteko jo sinänsä. Valtaosa runoista on pulpunnut Minna Rautiaisen eli Runnoilijan ehtymättömästä luovuuden lähteestä. Tuotokset kuvien kera nettiin on taituroinut Timo Jumppanen.

Ja mitä muuta? Päätettiin myös filmatisoida osa runoista ja pyytää tohmajärveläislähtöisiä julkimoita esiintymään videoilla. Kutsuun on jo vastannut metropoliitta Ambrosius, Tullin pääjohtaja Antti Hartikainen, Ilmarisen pääjohtaja Jouko Pölönen, emeritus professori Veijo Saloheimo ja Katri Helenakin on välkäyttänyt mahdollista kiinnostustaan.

On pidetty runobaaria, toteutettu kaatuneiden muistopäivän runohetkeä, lanseerattu Vuoden Maiju –titteli, ideoitu Algotin nimikkoleivonnaista, suunniteltu maakuntapäiväjuhlaa, haettu ja saatu Leader-rahoitusta Maiju Lassila –näyttelyä ja –kulttuurireittiä varten, toteutettu kiertoajelua, tehty Lassila-draamaopastuksia, luvattu kirjoittaa Algotista luku valmistuvaan Tohmajärven uuteen historiakirjaan ja paljon, paljon muuta.

Algotin monikasvoinen, lahjakas, salaperäinen ja inspiroiva persoona on muodostanut sen maagisen vetovoiman, joka meitä on lennättänyt. Olemme istuneet välillä kuin sellin pahnoilla hölmistyneinä siitä, kuinka sinne on jouduttu ja nujuttu sen päälle ainakin sanallisesti keskenämme.

Kerros kerrokselta on Algotin ihmeellinen elämäntarina auennut, mutta nyt jo tiedämme, ettei se koskaan tule näyttäytymään selväpiirteisenä kuvana. Aina tulee olemaan uutta löydettävää ja osa tulee jäämään hänen itsensä vaaliman salaperäisyyden verhon taa.

Tutkimusmatkallamme on selvinnyt monia mielenkiintoisia yksityiskohtia Algotin elämästä, joita kunkin oma aiempi pintapuolinen Lassila-tietämys ei vielä ollut tuonut eteen.

Kuten Mervin alussa ollut esitys paljasti, tulimme tietämään, että Algotin lempileikkejä lapsena olivat kirkonmenot ja saarnojen pitäminen toisille lapsille. Tässä hän oli samankaltainen Aleksis Kiven kanssa. Kerran saarnaa pitäessään Algot oli pudonnut taikinapyttyyn, jonka päältä hän sanojaan lasketteli.

Väitöskirjan Algotin tekijänimistä tehnyt Kaisa Kurikka on nostanut esiin ilmaisun ”kirjoittava kone”, joka kuvastaa sattuvasti Algotin käsittämätöntä tuotteliaisuutta. Vuoden 1912 aikana hän julkaisi Maiju Lassila –nimellä peräti 10 teosta.

Yksi näistä teoksista on hersyvän hauska lapsikertomus Manasse Jäppinen, jonka Algot on kertonut saaneensa valmiiksi 19 tunnissa yhtä kyytiä kirjoittamalla. Tämä kertoo ihmeellisestä lahjakkuudesta, valtavasta luomisen voimasta ja suoranaisesta vimmaisuudesta – mikä häntä ajoikaan?

Kaisa Kurikka väitöskirjassaan osoittaa Algotille liki puolen sataa kirjailijanimeä tai nimimerkkiä, joilla hän kirjoitti pakinoita ja muita juttuja sanomalehtiin. Lukuisat kirjoittajanimet antoivat hänelle mahdollisuuden kirjoittaa erilaisilla tyyleillä. Algot kommentoi myös eri nimimerkeillä omia lehtikirjoituksiaan. Hän päämääränään oli herättää keskustelua ja saada ihmiset ajattelemaan. Seuraavaksi kuulemme teidän lausumana osan Algotin käyttämistä nimistä.

(Tupakka-Jussi, R, Antti Nenälle-Antaja, Antti Kuvatus, Antti Läsnäollut, Antti Edustaja, Antti Agitaattori, Antti Hum-Puuki, Antti Iisalo, Aino Kerpola, Liisan Antti, Tanssi-Antti, Sota-Antti, Maalainen, Sureva, Agitaattori, Uutistoimisto, Suomalainen, Kansalainen, Maiju Lassila, J.I.Vatanen, Irmari Rantamala, Väinö Stenberg, A.Rantala, Liisa Vatanen, Jussi Porilainen)

Yksi aivan uusi Algotiin kytkeytyvä nimi, jonka saimme kuulla vasta tällä viikolla, on Ritva – Algotin ja Olga Jasinskin tytär, joka annettiin jo vauvana kasvattilapseksi ja joka kuoli varsin pienenä. Tämän lapsen kuvan meille näytti ja nimen kertoi Vesa Ollilainen, Algotin sisaren pojanpoika, joka osallistui tiistaina Lassila-teemaiselle kiertoajelulle.

Algotin erikoislaatuinen elämä ja uskomaton lahjakkuus kirjoittajana ansaitsee tulla nähdyksi ja pysyvästi esiin nostetuksi juuri täällä hänen synnyinkunnassaan. Myös hänen monipuolinen tuotantonsa ansaitsisi enemmän huomiota ja lukijoita osakseen. Hänen kirjoistaan on löydettävissä yhä edelleen hyvin ajankohtaisia aiheita, kuten Tohmajärvellä toukokuussa vieraillut Finlandia-voittaja Juha Hurme osuvasti totesi.

Algotin kuolemasta sisällissodan pyörteissä tuli kuluneeksi tänä vuonna sata vuotta. Hänen maineensa ja teostensa arvostus ansaitsisi myös lopultakin vapautua kokonaan siitä taakasta, jonka hän epäoikeudenmukaisesti tuomittuna, ilman oikeudenkäyntiä murhattuna osakseen sai. Algot ei ollut vallankumoukseen kiihottaja, ei väkivaltaan yllyttäjä, vaan rauhanomaisia keinoja kansallisesti haastavassa tilanteessa toivova.

Ainoita tekstejä, joita hän kirjoitti omalla nimellään, oli puolustuspuheenvuoro, joka hänellä mahdollisesti oli aikomus lukea ennen teloitusta. Tämä puhe jäi pitämättä, sillä hän ilmeisestikin ymmärsi nähdessään viimeisen matkan veneseurueen, johon kuului mm. hänen kustantajansa ja kustannustoimittajansa, että hänen teloituksestaan oli tarkoitus tehdä näytösluontoinen. Tätä iloa hän ei mitä ilmeisimmin halunnut vastustajilleen suoda ja hän päätti ottaa kuolemansa omiin käsiinsä ja hyppäsi veteen. Tämän arvion on esittänyt FT Irma Tapaninen. Viimeiseen asti hän puristi kädessään paperia, jossa luki seuraava teksti:

”Kun kuolen tiedän kuolevani syyttömänä, sillä tiedän tarkoittaneeni parasta. Olen koettanut saada aikaan rauhaa, ehkäistä julmuuksia, olen rukoillut työväkeä karttamaan julmuutta ja kostoa ja sen kirjoittanut. Oman itseni edessä olen luvannut ase kädessä viimeiseen veripisaraan asti suojella jokaista porvarisnaista jos onnettomuus uhkaa.

Olen joka kirjoituksessani kokenut taivuttaa mielenrauhaan vetoamalla sekä omien että vastustajien parhaiden tunteisiin. Olen alunpitäen yksityiselle, ainoalle jolle olen suullisesti puhunut, toimittaja Räisäselle, sanonut että vallankumous on onneton askel ja että on heti alettava etsiä sovintoa ‐ sen puhuin jo tammikuun 30 pv ja toistin useasti myöhemmin samalle Räisäselle.

Juuri minä panin alkuun senkin rauhan tarjouksen joka julkaistiin Työmiehessä huhtikuun 10 pv. Minä lähetin Räisäsen sopimaan siitä maisteri Kedon kanssa että hän etsisi allekirjoittajat ja laatisi asian. Kun punakaarti esti Työmiehen julkaisemasta kehoitusta laskea aseet alas, kirjoitin minä omalla uhallani saman ja vielä selvemmän kehoituksen ja vedoten punaisten parhaisiin tunteisiin ja sain sen menemään oman nimeni voimalla.

Olen selittänyt että työväen kysymystä ei voida aseilla ratkaista sillä Työväki ei kykene vielä ottamaan asioiden hoitoa käsiinsä. Olen ainoa joka on kirjoittanut rauhan ja sovinnon nimessä ja nähnyt siinä pelastuksen. Olen kirjoittanut vaikeissa oloissa ja omantuntoni mukaan. Jos minua rangaistaan tehdään minulle vääryyttä. Olen vain nähnyt työväen hädän ja siunaan sen tulevaisuutta enkä huuda kostoa kellekään.”

(Untolan puolustuspuhe. Toivo T. Kailan kokoelma, Kansallisarkisto.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *